maanantai 30. huhtikuuta 2012

Travelling woman

Tämä huivi oli oikein mukava ja nopeatekoinen matkaprojekti. Ja nimikin huivilla on varsin osuva.
Ohje huiviin löytyy maksullisena Ravelryn kautta.
Työmatkan ja mökkiviikonlopun tuloksena Wollmeise Twin -sukkalanka muotoutui nelosen pyöröllä isohkoksi huiviksi. Väri on WD Uluru ja painoa huiville kertyi 155g. Jäljelle jäi pieni 5 gramman nöttönen, joten vyyhdissä oli 10 grammaa extraa! Kokoa huiville tuli suunnilleen 150 cm x 50 cm.
Tarkoitukseni oli alunperin seurata langankulutusta. Olin jo ennalta tutkinut Ravelrysta muiden projekteja ja niiden langankulutusta, joten jonkinlainen aavistus langan riittävyydestä oli jo. Mutta eihän minulla ollut vaakaa reissun päällä mukana, ei edes mökillä. Sileää osuutta tein 201 silmukkaan asti. Toistin A-kaaviota neljä kertaa ja B-kaavion (reunakaavio) puolivälissä totesin ettei lanka sittenkään riittäisi ihan loppuun asti. Koska varastostani ei tällä hetkellä löydy tähän väritykseen edes jotenkin sopivaa korviketta, oli pakko improvisoida muutama kerros riviltä 9 eteenpäin. Päättelin huivin lopulta kolmeen kertaan (!) eilisillan aikana ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Huh!

Nyt aloittamaan Mysteerihuivi 2012-projektin ensimmäistä kaaviota!

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Peukalo vihertää

Ei, en ole innostunut koolaamaan lankoja pitkästä aikaa. Olen ihan oikeasti yrittänyt leikkiä kotipuutarhuria. Juu-u. Minä, joka en viherpeukaloa omista.

Joululahjaksi saamani "idioottivarma" kotiyrttitarha on odottanut jo tovin pääsyä istutusruukuista isompaan multamäärään. Rosmariini ei itänyt ollenkaan ja ruohosipulikin taisi jo ottaa nokkiinsa saamastaan kohtelusta. Siirsin parvekelaatikkoon viisi istutusruukullista yrttejä. Vasemmalta oikealle: persilja, timjami, basilika, ruohosipuli ja timjami. Timjamia oli paketissa kahta eri lajia, älkää kysykö miksi.
Yrtit rivissä
Lisäksi heitin taannoin kokeeksi yhteen ruukkuun läjän viime kesäisen kukontöyhdön (?? Celosia argentea kimono lukee muistilapussa) ja pari sitruunan siementä. Sitruunat piti pelastaa omaan ruukkuunsa ja ensimmäinen töyhtö on jo alkanut tulla näkyviin. Ruukussa on edelleen tungosta (yhteensä 6 tainta), pitäisi kai siirtää nuo pienemmät pois vielä omaan ruukkuunsa?
Töyhtöjä tulossa
Sitruunat
Mökillä maa oli lumen peitossa vielä viikko sitten, mutta eilen näyttikin sitten jo tältä:

Tovin joutuu vielä odottamaan, ennenkuin pääsee tekemään raparperipiirakkaa.

Olen kunnostautunut tässä kuussa taas lankavarastoni kasvattamisessa. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että vain Wollmeisella. JA viikonloppuna olen kilkutellut ahkerasti puikkoja.
Toukokuussa onkin sitten Dropsin talvilankojen ale. Voi ei...

Nyt päättelemään huivia, jotta saan vielä miinuksia tälle kuulle! Kuvia luvassa toivottavasti huomenissa.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lämmikkeitä

Alkuviikosta valmistui toinen pari Muikkuset-lapasia. Ihanan nopeatekoinen ohje, ei voi muuta sanoa! Lankana edelleen Schachenmayr Extra merino, mutta värinä tällä kertaa punainen. 4,0:n pyöröllä menekki oli nyt vain 50 grammaa.

Tällä kertaa tein peukalokiilan pienemmällä silmukkamäärällä ja poimin peukalon silmukat eri tavalla, joten peukaloista ei tullut niin valtavat ja amputoidun näköiset kuin ensimmäisestä parista. Kiitos peukalovinkistä kuuluu Kristiinalle Omiin käsiini nämä ovat liian pienet, mutta nämäkin ovat menossa lahjaksi.


Edellisessä Jumbon neuleharpputapaamisessa Daniela oli siivonnut muuton alla lankavarastoaan ja häneltä sain lahjoituksena jämäkerän ihanaa sammaleen väristä Laila alpakkamixiä. Kiitos Daniela vielä kerran, jos satut eksymään tätä lueskelemaan. Tiesin lähes heti, mitä siitä halusin tehdä ja tuotos valmistui eilen: sammaleen värinen Tilting Tardis-kauluri, josta tykkään kuin hullu puurosta! Jos joku ei muka tiedä mikä on Tardis, niin käykäähän sivistämässä itseänne vaikkapa täällä.
Langan riittävyys täytyi pitää mielessä kauluria suunnitellessa. Tein kaulurin vain 41 silmukalla (3 mallikertaa plus reunasilmukat) ja reunaan vain 6 kerrosta ainaoikeaa. Toistoja tuli ohjeen mukaiset 8 kpl. Aika tarkalleen laskettu, sillä 5,0:n puikoilla lankaa kului 40 grammaa ja jäljelle jäi pieni noin 9 gramman nöttönen. Napit on ostettu Karnaluksista.
Ja sanoinko jo, että lopputulos on ihana?  Testasin kaulurin heti tänään aamulenkillä.

Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille, ehkä se kesä sieltä sittenkin tulee??

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Läksiäiset

Neuleharppu Nele on lähdössä muutaman kuukauden päästä "down under" ja eilen vietettiin neuleharppujen voimin läksiäisiä neulomisen, mässäilyn ja koolauksen merkeissä. Mahtoi Nelen naapurit olla ihmeissään meidän mekkaloinnista...
Murto-osa kaikesta mässystä
Itse jätin langanvärjäilyt väliin ja seurasin Kool-aid-noviisien kokkailuja.
Aika monelle koolaus oli ihan uusi juttu.
Paella kokkaamassa

Itse en sotke värien kanssa samaan tyyliin, vaan heitän värit suoraan kattilaan. Lopputulos on kuitenkin aika lailla sama paitsi ettei sormet värjäänny ihan niin herkästi. Pääsin eroon kahdesta Nalle-kerästä, jotka lahjoitin Winnielle ja Paellalle. Varasto supistui näpsäkästi 200 grammalla. Jestas että meillä oli hauskaa!
Tällaista lankaspagettia syntyi illan mittaan:
Winnie
Paella
Siljaj
Angelique
Virpi
Oma saavutukseni eilisillalta, väriterapiaa a´la Fabel ja Regia:
Lisäksi oravannahkakauppoina vein Virpille pussukan, joka onnistui jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen testiversio.

Pussukka nro II
Ja uusia pussukoita on tulossa...

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kevätsukat

Ulkona oli aamulla ihanan kostea ja sumuinen ilma = katupölyä nolla.
Aamulenkillä kohtasin lähietäisyydeltä tällaisia kaunokaisia:

Jo pari päivää viimeistelykeijua odotelleet kevätsukat ovat viimeinkin esittelykelpoiset. Lankana Dropsin Fabel, väri keltainen/roosa. Ja peruskaava: 2,5:n pyöröt, magic loop ja kärkialoitus. Langanmenekki oli 78 grammaa. Yllättävän pliisu värivalinta sukkiin minulta, tiedän, mutta ihan mukava lopputulos. Tykkään.

En täsmännyt raitoja, vaan ne kohdistuivat ihan itsestään alusta alkaen. Tosin matkan varrella tuli vastaan ikävä, Fabelille ei niin tavanomainen yllätys = solmu, jonka jälkeen värit lähtivät kulkemaan päinvastaiseen suuntaan. No, ei auttanut kuin jatkaa kerän ulkopuolelta ja kohdistaa raidat loppuun saakka.

Illalla on luvassa neuleharppuilua ja nyt pitäisi keksiä minkä työn nappaan mukaani. Vai pitäisiköhän ottaa mukaan joku uusi projekti?

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Testiversio

Niin se vain on, että ompelukärpäsen puraisusta ei niin helpolla toivutakaan. Tänään töistä päästyäni yritin neuloa Tallinnan reissulla aloitettuja sukkia, mutta päädyinkin suurentamaan pussukan kaavaa ja loppu on historiaa...

Tämän mainion pussukkamallin ohje löytyy HandmadeHippu-blogista oikein kuvien kera. Kiitos Hippu loistavasta ohjeesta! Pussukan teko onnistui kaltaiseltani noviisilta ilman itkua ja hermojen kiristystä parissa tunnissa. Katsokaa vaikka:


Testiversioon hyödynsin keittiön verhot&pöytäliina-setistä ylijäänyttä hedelmäkangasta ja vuorena on pala vanhaa satiinilakanaa. Tein pohjasaumallisen version, jotta hedelmät ovat oikeinpäin molemmilla puolilla, tikkasin ohjeesta poiketen vetoketjun reunukset ja suurensin kaavaa istumaan 20 senttiselle vetoketjulle. Strategiset mitat : korkeus 15cm, leveys 21cm ja "syvyys" 6cm. 

Karnaluksista ostamassani vetoketjusatsissa (20 kpl eurolla!) oli mukana yksi maanantaikappale ilman niitä metallisia stoppareita (kts. selventävä kuva yllä) ja päätin hyödyntää sen tähän koekappaleeseen. Ja seurauksena pussukan reunuksista tuli rumat. Kursin niitä käsin hieman kasaan, mutta rumasti pullottavat edelleen. Tämä ongelma ratkeaa todennäköisesti itsestään seuraavien pussukoiden kohdalla, sillä loput vetoketjut ovat ihan kelvollisia.

Jaa seuraavien pussukoiden myötä? Juu-u, tämä oli niin mukava ja nopeatekoinen, että taatusti teen näitä lisää! Ja on mulla yksi toinenkin ommeltavan pussukan ohje tuolla odottamassa... Tosin tällä tyylillä ei lankavarasto supistu sitten yhtikäs mihinkään...

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kevät yksillä - talvi toisilla

Toista pääsiäispäivää vietettiin mökillä.
Ja kun kuvia katsoo, niin ei heti uskoisi ettei oltu Porvoota pohjoisemmassa.
 Lunta on paikoitellen vielä reilu puoli metriä ja se kantaa vielä ihan mainiosti. Omenapuun alta aurinkoisimmalta paikalta löytyi kuitenkin sula kohta ja pienoisia elonmerkkejä.

Pääsiäinen on kulunut käsitöiden parissa. Tikuttelin peittoprojektia eteenpäin ja myös Tallinnan reissulla aloitettuja sukkia. Mitään valmista raportoitavaa ei kuitenkaan ole. Salainen projekti on viittä vaille valmis, mutta siitä ei voi raportoida vielä moneen viikkoon...