perjantai 30. maaliskuuta 2012

Pingotusta

Minulta on jo useampikin tiedustellut mikä on tuo ihmeen pingotussetti, jota niin innolla hehkutan huivipostauksien yhteydessä. Ravelrysta jo aikoinaan lueskelin tällaisesta ihmeestä, joka auttaa niin huivien kuin muidenkin neuletöiden pingottamisessa. Etenkin suorien reunojen aikaansaamisessa setti on kuin taivaanlahja. Eikä tarvitse pelata miljoonan nuppineulan kanssa, vain kourallinen yleensä riittää.

Ostin settini Villavyyhdistä ja sen mukana tulee englanninkieliset ohjeet. Kuvallisia ohjeita ja käytännön vinkkejä kaipaaville niitä löytyy mm. Knittingdaily:sta ja Kerällä-blogista.

Koko viikko on ollut yhtä tuskailua kesäajan kanssa. Se, että aamuvirkut tottuisivat kellojen siirtoon paremmin, on täysi myytti! Huomenna aion kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä lähden neuleharppujen kanssa Tallinnaan kevätretkelle. Retken tunnelmat ja tunnustukset ovatkin sitten luvassa sunnuntain puolella.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Angelique Puikkomaniaa-blogista muisti minua tällaisella tunnustuksella. Kiitoksia!

Tämä tunnustus tulee jakaa pitkäaikaisille blogituttavuuksille.
Moni tämän ansaitseva on tunnustuksen jo saanutkin mm. Virpi ja Neule-kirppu, samoin Angelique itse. Mutta heidän lisäkseen tämän tunnustuksen ansaitsee ainakin seuraavat blogit:
Rakkaudesta villalankaan
50 villapeikkoa
ja
Käsin väkerrettyä

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Revontuli nro 7

Sainpas viimein tuon Revontuli-huivin valmiiksi ja kuvattua. Alkaa olla lumesta pulaa pihalla ja se vähä mitä pihalta löytyy ei ole enää kovin puhdasta. Sain kuitenkin suht kelvollisia kuvia aikaiseksi.

Nele ystävällisesti myi minulle tähän projektiin sopivan väristä Aade longia (blue-lila), sillä oman varastoni värivalikoima vironvillan suhteen on tällä hetkellä aika punavoittoista. Kiitos Nele!

Tämä, lajissaan seitsemäs tekemäni Revontuli, vei 5,5:n pyöröllä lankaa semmoiset 202g. Tein huiviin yhden ylimääräisen mallikerran, koska tavoitteenani oli kuluttaa kaikki lanka loppuun. Onnistuin siinä aika hyvin, sillä jäljelle jäi 10 gramman pieni pallero, jonka voisi vaikka huovuttaa? Onnistuisikohan, jos sisälle laittaisi kulkusen helisemään ja heittäisi palleron koneeseen huopumaan? Onko joku sattumoisin testannut?

Tämän pingottaminen oli työn ja tuskan takana, tai siis lähinnä siihen ryhtyminen vaati voimia ja viitseliäisyyttä. Itse pingotus oli lopulta lasten leikkiä kiitos pingotusrautojen. Ihan loistava hankinta tuo pingotussetti!

Huivista tuli varsin onnistunut ja siipiväliksi mittasin huimat 176cm. Korkeus keskeltä sakaran kärkeen saakka mitattuna on n. 88cm. Kyllä tämän lahjaksi kehtaa antaa. Tässä vielä aavistuksen ylivalottunut lähikuva huivin väreistä, josta näkyy että kyllä siellä seassa sitä liilaakin on:
Vielä viikko neuleharppujen Tallinnan retkeen ja ostoslistallani lukee edelleenkin vain nappeja. Hmmm. Pitäisi varmaankin aloittaa nyt tuo ostoslistan suunnittelu, muutoin lähtee mopo käsistä ja lujaa...
Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kevätväsymys

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja. Ei vain yksinkertaisesti ole ollut mitään raportoitavaa. Inhokkivuodenaikani kevät on pitänyt huolen siitä, että pakkoneuloosi on kateissa, migreeniä pukkaa ja energiaa ei tahdo riittää yhtikäs mihinkään. Ei edes neulomiseen. (Johonkin blogihaasteeseen on myös unohtunut tyystin reagoida, sorry). Huokaus.

Sain sentään uudet polvarit viimeisteltyä eilen. Vastahan ne viikon verran odottelivat kuminauhan pujottamista kuminauhakujaan ja lankojen päättelyä... Plääh. No tässä ne nyt on. Regia Design line by Erika Knight. Jazz color nimeltään flamenco sketches, menekki 2,5:n pyöröillä 150g.

Tässä vielä lähikuva langan värimaailmasta. Sukat pääsivät heti käyttöön.

Kun ei energia riitä uusien töiden aloittamiseen saati keskeneräisten viimeistelyyn, olen aikani kuluksi virkkaillut pois noita sukkalankojen jämiä. Ehkäpä tästä läjästä joskus jonkinlainen peitto syntyy. Paloja on tähän mennessä koossa 48 kpl.

Eipä täältä tämän ihmeempiä kuulumisia. Vielä kaksi viikkoa odotettava kissaterapiaa. Kullanmurut ovat tulossa taas hetkeksi meille hoitoon. Sitä odotellessa. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Jälleen kerran postaus, joka ei liity neulomiseen millään muotoa. Se vähä, mitä olen ehtinyt ja jaksanut neuloa viime aikoina, on noita pitkäaikaisprojekteja eikä mitään valmista raportoitavaa ole toistaiseksi. Sorry. Varastoani sain kuitenkin supistettua eilen 350 grammalla. Lahjoitin nimittäin kaverilleni lankaa.

Tänään käytiin viimeinkin multaostoksilla ja sain vaihdettua uudet mullat altakasteluruukkuihin. Siinäkin oli jo haastetta kerrakseen, sillä minulle ei valitettavasti ole periytynyt viherpeukaloa. Kaikki vihreä tuppaa lopulta kuolemaan käsiin, jos ei orkideoita lasketa. Kohtaloa uhmaten iskin joululahjaksi saamani yrttitarhan itämään, katsotaan mitä siitäkin mahtaa syntyä... Tämänvuotinen chilisato on myös laitettu itämään. Nyt on vuorossa isännän Amsterdamista roudaamat cayennepippurin siemenet, bolivialaiset superchilit ovat tauolla tänä vuonna.

Ja lopuksi pari kuvaa piristykseksi. Olen jo tottunut siihen, ettei isäntä noteeraa kansainvälistä naistenpäivää millään muotoa, joten tänä vuonna ostin päivän kunniaksi itselleni uuden Dendrobiumin. Eikös olekin ihana?

Tänään tarttui Plantagenin reissulta mukaan myös tämä uljas Cambria hybridi. Ihme kyllä tämä punainen yksilö halusi ehdottomasti liittyä valkoisten orkideoideni joukkoon. Täytyy varmaankin pitää sitä toisessa huoneessa, muutoin ovat kohta kaikki loputkin punaisen kirjavia...
Selvästi on kevättä rinnassa, kun ei neulominen maistu ja orkideat vaan lisääntyvät.
Todettakoon vielä, että muistakaahan "Raidata" orkideanne ennenkuin päästätte ne muiden lajitoverien lähelle. Näissä kun tapaa olla lähes satavarmasti aina salamatkustajia mukana, jotka pahimmassa tapauksessa pistävät muutkin kuin pelkät toiset orkideat hengiltä.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Rankka viikko

Viikko on mennyt pitkälti sairastaessa eikä neulontarintamalla ole ihmeitä tapahtunut. Yhden pikkujutun sain näperreltyä valmiiksi, mutta sitä ei voi vielä esitellä. Ehkäpä sitten loppukuusta... Eilinen neuleharppujen tapaaminen onneksi pelasti viikon ja paransi oloa sekä mielentilaa huomattavasti. Kiitos kamut!

Kuluvan vuoden ensimmäinen sukkapari valmistui vihdoin ja viimein tällä viikolla. Kuolasin koko tammikuun Fiinaneuleessa tarjouksessa olleen Regian uutuuden Random Stripen perään, mutta ostolakon vuoksi pääsin ostamaan sitä vasta helmikuun puolella ja tietty normaalihintaan...
Niinpä niin.

Ihanainen väri Sizzle muotoutui vauhdilla polvisukiksi päästyään lopulta puikoille. 2,5:n pyöröllä, kärjestä ja magic loopina tietysti. Lankaa meni yllättäen vähemmän kuin polvareihini tähän asti, vain 145g. Lankaa siis jäi vielä ja ehkä juuri ja juuri nilkkasukkien verran. Hmm.
Aloitin heti perään uudet polvisukat ja jälleen kerran Regiasta. Tällä kertaa violetinsävyisestä Jazz Colorista. Taisin päästä vauhtiin taas näiden sukkien kanssa?

Lisäksi viimeinen ja toistaiseksi ainokainen ufoni on päässyt taas takaisin puikoille. Vuoden 2010 mysteerihuivi eli Mandala II etenee viimeinkin. Hitaasti, mutta varmasti tikuttelen neloskaaviota eteenpäin. Vaatii melkoisesti keskittymistä. Toiveena olisi saada se valmiiksi ja kuvauskuntoon vielä kun on tuota lunta tuolla ulkona. Tummanviolettia huivia kun on muutoin lähes mahdoton saada kuvattua...