perjantai 2. joulukuuta 2011

Pikkujoulut

Eilen vietettiin neuleharppujen pikkujouluja Jumbossa vuoden viimeisen kokoontumisen merkeissä. Pikkujoululahjojen kera tietysti.

Nauru raikasi ja taas harmitti niin pirusti kun piti lähteä kotiin. Winnien toimittua joulupukkina kohdalleni osui ellidonnan kokoama paketti ja ihan nappiin meni! Ihan kuin ellidonna olisi aavistanut, että paketti osuu mulle. Kiitos!
Pikkujoululahja
Paketista paljastui ihana kalenteripyyhe (jota äiti muuten jo kinui itselleen, heh). En vain onnistunut saamaan siitä kunnon kuvaa, vaikka näpsin ties kuinka monta ja eri kuvakulmista.

Ja pisteenä i:n päälle paketista löytyi pienen kortin lisäksi hulvattoman hauska neulatyyny, jonka ristimme jo voodootyynyksi! Reunuksilla roikkuu mukana pikku-ukkeleita, joita voi halutessaan tökkiä myös nuppineuloilla.
Tämä on ihan huippu! Eikä mun tarvitse nyt väkertää uutta neulatyynyä. Noita nuppineuloja kun on kertynyt "muutamia" huivien pingotusta varten.

Ei muuta kuin nautinnollista viikonloppua kaikille! Luvassa pitkä viikonloppu ja itsenäisyyspäivänä ehkä jo pientä raporttia Tallinnan kuulumisista. Josko viimein löytyisi se kadonnut langanhamstrausinto?

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

hieno on kyllä tuo nuppineulatyyny.

Simpura kirjoitti...

Voi, sä oot saanut tuollaisen neulatyynyn. Mullakin on ollut samanlainen jo kolmekymmentä vuotta ja nyt siitä tulee PURUT ulos, yhyy:(

Mistähän noita saisi hankittua?

Lankakeiju kirjoitti...

Aika hauska neulatyyny.

Virpi kirjoitti...

Juu, kiva oli ilta jälleen kerran. Niin, sä sait elidonnan lahjan, mä olin illalla aivan sekasin kuka sai kenenki lahjan, mut blogeja lukiessa tieto lisääntyy...