torstai 1. syyskuuta 2011

Signor Fabuloso - my little lopsided friend

Kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa. Need I say more?
KYJY #18 Signor Fabuloso
No, kerronpa lisää kuitenkin. Tämä oli 18. aloittamani KYJY ja samalla myös 18. valmistunut työ. Mielenkiintoinen yhteensattuma.

Otus koki alkunsa Milanon reissulla ja valmistui vasta nyt. Ohje löytyy Dropsilta ja lankana Drops Fabel väri blue lagoon. Silmissä hitunen mustaa Fabelia ja valkea osuus Novitan Tico ticoa. 3,5:n koukulla väkersin möttiäisen kasaan sorminivelet kipuillen.
Itse otuksen virkkaamiseen meni lankaa n. 60g. Täytteenä on langan jämiä lankavarastostani, jonka saldo kutistui myös pienten jämänöttösten osalta mukavasti. Lisäksi otus "söi" 50g pieniä koristekiviä saadakseen vähän enemmän massaa. Ettei ihan tuulen mukana lähtisi karkuun. Painoa tuli yhteensä 257g, joten lasken langankulutukseksi 207g.
Hännästä tein tarkoituksella ohjeesta poiketen töpön. Tihrusilmään en ole kovin tyytyväinen ja toinen korvakin meni ihan vinoon, mutta tein vähän turhan tarkkaa hommaa...en saanut purettua enää ompeleitani! Joten toispuoleiseksi ja tihrusilmäiseksi jäänee. Onpahan ainutlaatuinen. Perfektionistia vähän kyllä harmittaa.
Hännäntöpö
Otus oli suht helppotekoinen ja myös nopeatekoinen. Etusormien rasitusvamma peittoprojektin jäljiltä tosin hidasti valmistumista. Kovin pitkään ei voi vieläkään virkata yhtä soittoa. Lisäksi knittarikoukkuni koukkuosa otti ja liuskoittui irti kesken kaiken ja sekin piti käydä reklamoimassa... Ajattelin jo jossain vaiheessa, että tekisin toisen otuksen vironvillasta, mutta näillä näkymin en hetkeen suostu virkkaamaan yhtikäs mitään. Ehkä ensi vuonna.

Ja jos KYJY-työt ahdistaa ja niiden valmistuminen ajoissa arveluttaa, niin jätäpä seuraava kappale lukematta!

Laskeskelin tuossa, että jouluun on 16 viikkoa. Jäljellä on vielä 6 työtä ja tein aikatauluarvion siitä miten paljon suunnilleen jokaiselle työlle täytyy varata aikaa sen valmiiksi saattamiselle. Vain 6/24 jäljellä, mutta luppoaikaa ei näytä jäävän. Kaikki aika täytyy hyödyntää, jotta isot projektit ehtivät valmistua. Ei muuta kuin puikkoja heiluttamaan!

10 kommenttia:

Roina kirjoitti...

Ihana! <3 Ja jäiks, 16 viikkoa!? Täytyykin pistää hippulat vinkumaan, jos meinaan saada valmista!

Lila kirjoitti...

Ihana <3 Olipa hyvä kun ilmoitit paljonko aikaa, itse en ole jaksanut laskea ;) Kiire tulee, mutta ei voi mitään :D
Mukavaa viikonloppua!

Neule-Kirppu kirjoitti...

Voi, kun on söpö otus!

Lankakeiju kirjoitti...

Tosi söpö otus!

Sansui kirjoitti...

Ihana otus <3

Heffaklumpen kirjoitti...

Olet kyllä ollut tosi ahkera tuossa KyJyssä! Hyvää aikaa vielä saada kaikki valmiiksi! Ihanan söpöläisen olet virkannut:) Minunkaan sormet eivät oikein tykkää virkkaamisesta joten täytyy neuloa sitäkin enemmän ;)

Virpi kirjoitti...

Kyllä on söpö ja lutuinen ja... Harmi kun et tuonut tuota näytille Jumboon, olis ollu kiva nähdä se livenä! Ehkä ensi kerralla?

Virpi kirjoitti...

Häh, mihin mun edellinen kommentti katos? Siis että suloinen otus, se olis ollu kiva nähdä livenä, ehkä ens kuussa tuot Jumboon mukana?

Tiia kirjoitti...

Hän on kyllä aivan ihana.

Tintti kirjoitti...

Hauska norsu!
Olen ohejtta katellut, mutta en ole saanut aikaa.
Mä en millään jaksais tehdä KyJyjä, kun tulee koko ajan uusia ideoita.
Onneksi mulla ei ole enää kuin kaksi vähän isompaa työtä tekemättä. Pieniä tosin on sitäkin enemmän :-)