tiistai 30. elokuuta 2011

Ei pöllömpi yllätys!

Olin ajatellut laittaa ensin otsikoksi "Taivas varjele, mitä sieltä oikein tulee...!", mutta alkaa olla jo aika kulunut huudahdus. Varsin osuva kuitenkin tässä tapauksessa.

Onni potkaisi Käsinväkerrettyä blogin arvonnassa ja posti toi tänään tällaisen paketin:
Blogivoitto
Jestas miten upea palkinto, suurkiitokset Paulalle! Hyvästi Marimekon pussukka, nämä ihanaiset pöllöt pääsevät nyt vahtimaan neulontatarvikkeitani.

lauantai 27. elokuuta 2011

Paljastus


No niin, nyt kun baskerit ovat lähteneet maailmalle, voinen valottaa mystistä baskeriprojektiani tarkemmin.
Baskeri poikineen
Tein ihanalle ystäväporukalleni kaikille baskerit yllärinä. Ja tietty muutaman extrakappaleen, jotta akkalauman jokainen jäsen voisi valita joukosta mieleisensä värin. Hyvin tekivät kauppansa. 
Jes, onnistuin ilahduttamaan kavereitani!

Kaksi yli jäänyttä Rose-baskeria päätyvät puolestaan KYJY-tempaukseen palkinnoiksi. Ai niin, pitäähän mun vielä tehdä yksi itsellenikin, jotta istun joukkoon!
Voi hitsi, ne mustan Rosen jämät jäi mulle baskerilangaksi! 

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Happy Feet

Sunnuntai-iltaa.
Pieni varoituksen sananen näin alkuun. Tämä postaus sisältää jälleen kerran tekstiä ja kuvia valmistuneista KYJYistä ja voi siten mahdollisesti aiheuttaa ahdistusta ja paniikkia muille tempauksen parissa puuhasteleville. Pahoitteluni.

KYJY #17:
KYJY #17 Röyhelösäärystimet
Bongasin näiden säärystimien ohjeen Ravelrysta. En tiedä toimiiko linkki Räveltämön ulkopuolisille.
Kevään kädentaitomessuista asti varastossa marinoitunut Zauberball stärke 6 (väri: charisma) odotti tovin sitä täydellistä ohjetta. Ohjeen hauskuus oli siinä, että nämä säärystimet saattoi tehdä kumpaan suuntaan tahansa. Aloitinkin nämä alhaalta ylöspäin (magic loopina tietysti) eli röyhelöstä alkaen, sillä halusin käyttää koko 150 gramman kerän tähän. Puikot oli 4,0:n pyöröt. Ohje on tosin puolipitkille, joten pohkeiden yllättäen lähestyttyä silmukoita piti lisätä melkoisesti, jotta eivät olisi jääneet irtohihoiksi. Vähän hassun näköiset kun neulomisvimmassa piti silmukoiden lisäys tehdä lähes kertalaakista eikä vähitellen, mutta pääasia että ovat sopivat. Kuvio on tuttua valepalmikkoa, jota neuloo varsin mielellään.

Kuten kokonaiskuvasta näkyy, tein kuminauhakujan säärystimien yläreunaan. Ennakoin, että lörpähtävät kuitenkin ahkerassa käytössä, joten nämä saa myöhemmin pidettyä ylhäällä kuminauhan voimin.
Lanka oli varsin mukavaa neulottavaa ja värimaailma ihana. Tätä lankaa täytynee ostaa lisää! Ainakin sukkiin ja ehkäpä niihin neuleharppujen ehdottamiin irtohihoihinkin...Hmm.

Ja kunhan talvi tulee, tulee myös tarve KYJY#7:lle.
KYJY #7 Polvisukat Drops Fabel
Polvisukkia ei voi olla koskaan liikaa, varsinkaan Fabelista neulottuja! Tämäkin ihana väriyhdistelmä (punaoranssi-mix) piti saada ikuistettua polvareihin. Ja jos joku nyt ihmettelee, miten oranssinvihaaja tekee oranssit polvarit, niin totean ettei väri oikeasti ole noin oranssipainotteinen kuin kuvassa. Punaisen sävyt ovat pääosassa. Nämäkin on custom made-polvarit, kiitos magic loopin ja kärkialoituksen. Arviolta lankaa meni taas se 150g, mutta keittiövaa´an patterit päättivät juuri sopivasti hyytyä, joten saan punnittua nämä toivottavasti huomenissa kunhan haen uudet patterit vaakaan. (edit. painoa tuli juuri tuo 150g, aika hyvin arvioitu!) Kaikesta huolimatta elokuun valmistuneet ylittävät jo kilon rajapyykin, joten lankaostoista huolimatta olen taas päässyt takaisin miinuksen puolelle.

Ja sitten se ahdistavin osuus: KYJYjä valmiina 17/24. Jee.
Mutta. Jäljellä on kaikki nuo suurtöiset, työsarkaa siis riittää. Turha pelätä, että saan kaikki loput valmiiksi syyskuun loppuun mennessä! Tosin tilaustöitä on alkanut putkahdella, joten pitäisi nuo jossain vaiheessa saada alta pois. Mukavaa uutta alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni!

perjantai 19. elokuuta 2011

Sunshine award

Sain Lindalta kuluvalla viikolla tällaisen tunnustuksen. Kiitos Linda!
Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja vastaukseni niihin:

1. Suosikkiväri: Viininpunainen
2. Suosikkieläin: MARSU !
3. Suosikkinumero: 11
4. Suosikki alkoholiton juoma: Vichy
5. Facebook vai Twitter? Twitter
6. Intohimosi: Langat ja neulominen, ylläri...
7. Saada vai antaa lahja?: Antaa
8. Suosikkikuvio: Vaahteranlehti
9. Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
10. Suosikkikukka: Valkoiset orkideat

Hauskinta tässä on, että kulunut viikko meni töihinpaluun merkeissä ja olen ollut kaikkea muuta kuin rouva aurinkoinen tällä viikolla... Heh.
Ja lopuksi: Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin kaikille teille lukijani, jotka ette tätä vielä ole saaneet! Mukavaa alkavaa viikonloppua!


tiistai 16. elokuuta 2011

Hihasta repäistyä

Musta Rose mohair on jo vuoden päivät odottanut lankalaatikossa muodonmuutosta hihattimeksi. Kiitos Kyjyn, ihme on vihdoinkin tapahtunut. Ohje on Novitan kevät 2009-lehdestä, eikä kuutosen puikoilla tähän todellakaan mennyt ohjeessa ilmoitettua 200 grammaa...
KYJY #5
Tästä tuli lopulta aavistuksen isompi kuin ohjeessa, mutta langan menekki oli silti vain 160g. Tarkoitukseni oli päästä eroon mustan Rosen jämistä, mutta lankaa jäi vielä parin baskerin verran. Ehkä ne jämät jaksaa neuloa baskereiksi sitten kyjyn päätyttyä.

Pysyy päällä satiininauhan ansiosta, joskin huomasin kasaamisvaiheessa nauhan olevan hieman liian leveän pitsin reikiin. Saa luvan kelvata tähän hätään, kun ei kapeampaakaan ole. Nauha on muuten Karnaluksista hankittua eli ei mitenkään hintava uhraus.

MUTTA. Jos joskus haikailen ostavani taas mustaa mohairia, niin muistuttakaa minua tästä! Maksimivalaistuksesta ja otsalampun tuomasta lisäavusta huolimatta hihasaumojen ja reunuksen virkkaaminen oli todella työlästä. Mustasta ja kiiltävästä langasta ei tahtonut erottaa reunasilmukoita lainkaan! Hyi kamala.

15/24 KYJYä valmiina ja noin 19 viikkoa tempausta jäljellä. Se tarkoittaa sitä, että jäljellä oleville yhdeksälle keskeneräiselle voi tuhlata pari viikkoa per työ. Lupaava tilanne, ainakin toistaiseksi.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Isoveli valvoo

Loma alkaa olla lopuillaan ja pitihän se päättää mallikkaasti. Vietin eilisen päivän Tallinnassa isoveljeni ja hänen avokkinsa kanssa. Tärkein kohde oli tietysti Karnaluks. Taas sain opastettua uusia ihmettelijöitä paikan päälle shoppailemaan ja me kaikki kolme löysimme sieltä yhtä sun toista mielenkiintoista.
Jep jep. Niin se vain on, ettei langantuloa voi estää.
Lankasaalis
Tällä kertaa tavoitteeni oli vihdoin ja viimein perehtyä Karnaluksin muuhun antiin, eikä vain pelkkiin lankoihin. Ja hyvä niin, sillä varastossa oli jälleen kerran puutteita. En löytänyt kaikkia etsimiäni lankoja taaskaan. Mm. Austermannin Creativ&Filziä ei ole enää lainkaan valikoimassa, eikä sitä ilmeisesti hetkeen tulekaan. Höh. Mutta jotain sentään, pehmoista Extra merinoa ja ihanaista Regia Silkiä. Red Heartin pehmoista sukkalankaa otin kokeeksi, se kokee jossain vaiheessa Kool aid-käsittelyn. Aade longin 6/2-vahvuinen tarttui mukaan Sadamarketista. Herkullinen Anthon Bergin tumma suklaa löytyy puolestaan Eckerölinen valikoimista.

Työvälineitä tarttuikin sitten matkaan yhtä sun toista. Mukana oli myös pitkä lista neulomotuttavilta, joskaan ihan kaikkia toiveita en pystynyt toteuttamaan. Cloverin Soft touch-virkkuukoukut ovat näköjään kovassa huudossa, sillä niitä ei ollut taaskaan jäljellä kuin muutamaa hassua kokoa.
Työvälineet, omat ja tilatut
Löysin myös ihania nappeja. Olisihan nuo varmasti löytyneet jo aiemmillakin vierailuilla, ellei olisi ollut niin lankahuumassa... Tässä vielä lähikuva noista napeista, ovat kuin jalokiviä.
Nappisaalis
Lankasaalis oli lopulta varsin vaatimaton, 768 g.
Isoveli piti huolen, ettei mopo lähtenyt käsistä.
Mukava reissu, vaikka kantapäät ovatkin pahasti rakoilla. Compeedista huolimatta. Taisi tulla ulkoilmamyrkytys, sillä tänään on ihan veto veks. Päiväunet onneksi hieman helpottivat oloa, josko nyt jaksaisi viimein myös hieman neuloa.
Eikä muuten hetkeen tee mieli ostaa lankaa, taisi tulla viimein lankayliannostus? Kauankohan se kestää??

Tunnustus

Ei onneksi syötävä sellainen...
Sunflower muisti minua tällaisella tunnustuksella, kiitos siitä!
Tunnustus edellyttää vastausta seuraaviin kysymyksiin:
1. Lempiväri
- Viininpunainen on ykkönen, mutta kaikki lämpimät värisävyt miellyttävät silmää, etenkin kaikki punaisen ja keltaisen sävyt

2. Lempiruoka
- Voi jestas näitä on niin monia, mutta kyllä kala monissa muodoissaan taitaa viedä voiton. Ei ole graavilohen voittanutta. Vihanneksista lempparini ovat vihreät pavut ja parsakaali.

3. Minne haluaisin matkustaa
- Hmm. Sitä on tullut reissattua ties missä, mutta Skotlanti ja Irlanti on vielä kokematta. Paikka, johon ehdottomasti haluaisin uudelleen käymään on Pariisi.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin seuraaville:
Virpi, Angelique71 ja Lila.

Nyt kun mietin, niin olen tainnut jossain vaiheessa kevättä saada jonkun toisenkin tunnustuksen, mutta se on tainnut kevään kiireissä unohtua tyystin... Pahoitteluni.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Pipo kireällä?

http://sytomyssythus2011syksy.blogspot.com/
Angeliquen kutsu mukaan Sytomyssy-keräykseen sai aikaan viime hetken muutoksia KYJY-listalle ja lopputulos on jo esiteltävissä. Kädet eivät edelleenkään tykkää virkkaamisesta, kiitos peittoprojektin. Mutta mistä tunnistaa pakkoneuloosin? Sitä vaan jatkaa hommia, oli sitten kädet miten kipeät tahansa...
KYJY #23 ja #24
Sytomyssy #2
Molemmat myssyt ovat Trysilgarnin Theasta, ihanan pehmoista lankaa. Myssyt on virkattu 4,0:n koukulla hampaat irvessä ja sorminivelet natisten. Myssyjen malli on virkattu Liisa myssy, jonka ohje löytyy blogista Pullaposken maailma. Vaikka ohje oli annettu kuvallisena vaihe vaiheelta, meni ensimmäinen myssyistä purkuun. Siitä tuli nimittäin kokoa tynnyri. Uusi yritys ja ohjeen tulkinta tuotti tulosta ja lopulta kaksi myssyä.
Kumpaiseenkin myssyyn meni tasan 50g lankaa, sillä loppumetrit hyödynsin virkkaamalla molempiin vielä kukkaset koristeeksi. Mallia kukkiin otin kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia.
Sytomyssy #1
Suosittelen teillekin lukijani osallistumista sytomyssykeräykseen!
Tarkempia tietoja löytyy keräyksen omasta blogista.

Valmiina on siten jo 14/24 KYJYä. Tosin jäljellä on kaikki ne isot projektit... Noh, lupaava alku kuitenkin.
Tässä vielä kooste lopuista keskeneräisistä, jotka ovat vielä esittelemättä. Itse projektilistahan löytyy edelleen vasemmasta sivupalkista, mutta myös tempauksen sivuilta.
KYJYt 16, 17, 18, 21 ja 22
Eiköhän näissä puuhasteltavaa riitä jouluun asti. Tosin uusia ja mielenkiintoisia ohjeita ilmestyy koko ajan työlistalle lisää. Projekteja (ja lankaa) riittäisi toiseenkin kyjyyn...
Onkohan loppuvuodesta sitten luvassa jouluyöstä kesäyöhön tempaus??

maanantai 8. elokuuta 2011

Puolivälin krouvi

Viimeinen lomaviikko alkaa iloisesti.
Puolet KYJY-töistä on valmiina ja kaikki työt on saatu alulle hieman ennen määräaikaa. Paremmin ei siis homma voi mennä? Lista on myös raportoitu emoille. Loppuhetkien työvälinepula oli pakko ratkaista virkkuukoukulla. Tulossa siis sytomyssyjä, vaikka kädet eivät ole vieläkään toipuneet peittoprojektista. Hitaasti hyvä tulee ja menevät sentään hyvään tarkoitukseen.

Mutta siihen 12:nteen valmistuneeseen eli KYJY #19. Kuva on vino, seurausta kännykkäakrobatiasta...
Nilkkasukat #2, KYJY #19
Lankana jälleen Regian Silk color, väri marokko, jota kului nyt 55g. Ja tekniikkana minulle jo niin automaattinen magic loop ja kärkialoitus, 2,5:n pyöröllä. Tein aavistuksen pidemmät varret ja tällä kertaa jaksoin täsmätä raidatkin. Lanka on edelleenkin ihanaa neulottavaa, vaikkei tuo väritys ihan nappiin oman maun mukaan olekaan. Ja edelliset nilkkurit (KYJY #10) ovat olleet ahkerassa käytössä ja myös pesussa, eikä toistaiseksi nypyn nyppyä!
Tätä pitää ehdottomasti hommata yksivärisenä lisää, kohtahan sinne Karnaluksiin olen taas menossa...

Lankavarastolle on siis luvassa uhkaavasti taas kasvua, mutta puolustuksekseni on todettava:
  1. Kävin tänään Menitassa pyörähtämässä, enkä ostanut mitään! Harvinaista.
  2. KYJY-töistä tulee ihan mukavasti varastoon miinuksia, nuo 12 valmistunutta ovat kuluttaneet yhteensä jo noin kilon verran lankaa!
Tästä on hyvä jatkaa!

Lisäksi huomasin, että lukijakuntani jatkaa kasvuaan, tervetuloa uudet lukijat ja kiitos mielenkiinnosta.
Saas nähdä kumpi luku tulee ensin täyteen, 10 000 lukukertaa vaiko 50 lukijaa? Kumpi sitten osuukaan ensimmäisenä kohdalle, niin sitten taitaa olla jonkinmoisen arvonnan aika...

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Vintagepeitto

Kaikki alkoi tästä läjästä jämäkeriä, joille ei äkkiseltään tuntunut löytyvän mitään yhteistä nimittäjää.
Vintagevillat
Kyjyjen ohessa olen kädet kipeinä innostunut väkertämään 3,5:n koukulla jämälankapeittoa mökkiprojektina. Langat ovat vintage-villoja 70-luvulta ja ne on yhdistetty yhtä vanhalla Floricalla. Näpertelin tämän parissa yhteensä 4 viikonloppua ja 4 kesälomapäivää. Huh. Painoa tekeleelle tuli alkeellisella mökkivaa´alla punnittuna suunnilleen 575g. Yllättävän vähän. En jaksanut roudata peittoa kotiin vain pelkän punnituksen vuoksi, joten tuohon lukemaan on tyytyminen.

Ja sitten kuvakavalkadi:
Jämälankapeitto vintage-villoista 95 cm x 120 cm


Tällaista tällä erää.
Vielä pitäisi miettiä mitkä lopulta ovat nuo puuttuvat kaksi KYJY-aloitusta. Ei mikään helppo homma...

perjantai 5. elokuuta 2011

Aiheen vierestä ja muutama valmistunutkin

Alkuviikon nyhjäsin mökillä kolme päivää ihan kaikkea muuta kuin noita KYJY-projekteja. Virkkasin nimittäin jämälankapeittoa kasaan kuin apinan raivolla. Enää 6 palaa kiinnittämättä ja reunuksen virkkaus. Tulee tuosta sentään mukavasti miinuksia ja alkaa vähitellen muistuttaa torkkupeittoa. Kolmen päivän urakka aiheutti jo lievän rasitusvamman etusormeen, joten nyt pitäisi vaihteeksi siirtyä neulomisen pariin...
Jämälankaprojekti mökillä

No, on niitä KYJYjäkin ehtinyt taas valmistua, vaikken olekaan ehtinyt niistä bloggaamaan. (Onpas ollut kiireinen loma...) Nyt on valmiina 11, aloitettuna 22 ja viimeiset kaksi aloitusta jäänevät ensi viikkoon viime tippaan, jolloin toivottavasti vapautuu puikkoja lopuille. Tai sitten on vain annettava periksi ja lähdettävä shoppailemaan lisää työvälineitä...
Ensimmäisenä raitasukat perinteisesti magic loopina ja 4,0:n pyöröllä. Menekki yksi 150g kerä.
KYJY #13 Novita 7 Veljestä Raita
Viime sunnuntaina pyöräytin vihdoin ja viimein nämä unelmakämmekkäät itselleni. Tämäkin ohje lankoineen oli jo reilun vuoden ehtinyt marinoitua varastossa ennenkuin sain homman viimein aloitettua. Ohje on Dropsilta (108-36) ja helppo sekä nopea ja lopputulos ihana.
KYJY #20 Kämmekkäät
Lankana näissä on Dropsin Merino extrafine ja puikot 3,5 resoriin ja 4,0 muuhun. Menekki 70g. Sovelsin ohjeen magic loopille.
Drops Merino extrafine, menekki 70g
En malta odottaa syksyä ja näiden käyttöönottoa!

Ja sitten vielä tuo murheenkryyni, KYJY #14 eli Ginkgo shoulderette.
KYJY #14
Käytin tähän pikkuhuiviin Drops Baby Alpaca silkin loput 70g. Huivi on ohjeesta poiketen tehty 4,5:n pyöröllä ja viimeinen kerros ja päättely 6,0:n pyöröllä. Ohje oli yllättävän helppo, vaikka pitsiä tehtiinkin reunukseen sekä oikealla että nurjalla, mutta tämän pingottaminen tuottikin sitten yllättävän paljon tuskaa.
48 cm x 120 cm
En edelleenkään saanut tuota lehtikuviota näyttämään samalta kuin ohjeessa, mutta en jaksa enää uusia pingotusyrityksiä. Saa luvan kelvata.
Epäonninen pingotus
Istuskelin eilen taas Jumbossa Neuleharppujen seurassa neulomassa ja nauramassa. Ja tein uuden ennätyksen kotiinpaluussa Jumbosta. Kannatti optimoida reittivalinta, kotimatkaan meni nyt vain tunti! Ensi viikolla uusiksi, jos vain kädet kestää!